6. lokakuuta 2007

Hakemukseni apulaiskaupunginjohtajan virkaan ja CV:ni

Tästä linkistä voit lukea hakemukseni ja CV:ni Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaan. Kirjani voit lukea tästä

18. elokuuta 2007

PORVOON LENTOKENTTÄ

Kun Finavia eli ent. Ilmailulaitos käynnisti viimeisimmän Malmin lentokenttää koskeneen selvityksen viime vuonna, kävi mielessä huoli siitä, millaisiin lähtökohtiin ja perusasettamuksiin työ pohjataan. Lentokenttää koskevat puheenvuorot kun usein ovat olleet vahvan asenteellisia tai sitten vain johonkin asiaan, esim. rajallisesti laskettuihin kustannuksiin pitäytyviä.

Nyt kun työryhmän selvitys on julkaistu, tällainen huoli on poispyyhkäisty.

Teksti ja tulevaisuuden hahmotelmat ovat lentotoiminnan asiantuntijoiden. jotka rajaavat työnsä koskemaan lentotoimintaa ja kenttävaihtoehtojen välittömiä kustannus- ja ympäristövaikutuksia. He osoittavat mm. sen, mille alueille tällaisen kakkoskentän voi sijoittaa, kun ottaa huomioon Helsinki-Vantaan kentän toiminnan, ja mm. sen, mitä kaikkea Malmin kentälle pitää tehdä, jotta sen toiminta voisi mielekkäästi jatkua.

Johtopäätös selvityksen pohjalta on, että Malmin lentotoiminta pitää siirtää uudelle kentälle Porvoon Backakseen, jossa sillä on riittävästi tilaa ja kohtuuetäisyys myös pääkaupungin suunnasta. Investointikustannukset ovat siedettävät, kun niiden ansiosta saadaan nykyaikainen kenttä. Ja kokonaistaloushan on uudella kentällä kunnossa, Malmille muuttavien ihmisten edut uudesta asuinpaikastaan ovat sen verran suuret.

Siirrosta siis seuraa, että Malmin kentän alueesta voidaan tehdä uusi kymmenentuhannen ihmisen pientalovaltainen kaupunginosa, joka tukeutuu Malmin aluekeskuksen hienoihin palveluihin ja korkeatasoiseen raideliikenteeseen. Sellaisia Helsingin seudun asumistason parantaminen vaatii. Ja toiseksi siitä seuraa, että Porvoon seutu ja itäinen Uusimaa saavat piristysruiskeen elinkeinoelämälleen. Sellaista eri alueiden kehittäminen vaatii, ja nythän tämä panos syntyy vähän kuin itsestään. Siirtokustannukset tuntuvat pieniltä siihen nähden, mitä etuja, kerrannaisvaikutuksia ja välillisiä taloudellisia hyötyjä siitä jatkossa seuraa.

Porvoo ja Helsinki ovat hyvin lähellä toisiaan. Porvoon seudun vahvistaminen kehittää myös Helsingin itäisen rantavyöhykkeen rakennetta.

Se on kuitenkin sanottava, että toimeen tulee ryhtyä heti ja nopeassa tahdissa. Sitä vaatii sekä lentotoiminnan etu että seudun asuntorakentaminen. Kehäradan vetkuttaminen valtion tulo- ja menoarviossa ei lupaa hyvää, vaikka kehäradalla olisi kestävän yhdyskuntarakenteen kannalta todella huomattavia etuja. Niin on siis Porvoon lentokentälläkin.

12. elokuuta 2007

KOTISIVUNI

kotisivulleni pääset tästä linkistä: http://koti.welho.com/kpiimies